Jenni-kirjoittaja


Olen Jenni, vuonna 1998 syntynyt nuori esteratsastaja Virroilta. Käyn koulua Virtain Lukiossa.
Blogini kertoo tavoitteellisesta ja aktiivisesta kilpailemisestani monella erilaisella hevosella. Hevosemme asuvat omalla tallillamme Mallatin Ratsutilalla Virroilla. Tallimme toimii täysihoito tallina ja tällä hetkellä tilallamme asuu 25 hevosta, joista yksityisiä on 14. 
Perheeseeni kuuluu lisäkseni isäni ja äitini jotka molemmat työskentelevät hevosalalla. Isäni on kengittäjä ja huolehtii hevosteni asiantuntevasta kengityksestä. Äitini työskentelee tallillamme sekä valmentaa eri puolilla Suomea. Äitini ratsastaa myös hevosiani ja toimii kotivalmentajanani.
Lisäksi käymme Ted Nätterqwistin valmennuksissa lähes kuukausittain.

Kilpailen sekä omilla hevosillani sekä muiden omistamilla hevosilla. Teemme tiivistä yhteistyötä Lempäälän Ratsastuskeskuksen kanssa, jonka omistamia myyntihevosia minulla on ollut kilpailtavana.



Tavoitteeni ratsastajana on kehittyä mahdollisimman hyväksi ja toivon että jonain päivänä pystyn tekemään töitä hevosalalla. Tarkoitukseni on päästä työskentelemään ratsuttajana ulkomailla sekä päästä esteratsastaja aivan maailman huipulle asti. Suurin tavoitteeni on hypätä olympialaisissa vielä jonain päivänä. 
Ratsastusta olen harrastanut aivan pienestä asti, sillä tallimme toimi ennen ratsastuskouluna, jossa kävin tunneilla. 7-vuotiaana sain ensimmäisen kilpaponini Robinsonin. Tähän asti olin ratsastanut pääosin vain omalla shetlanninponillani jonka olin saanut 3-vuotiaana. Ensimmäiset aluekilpailuni starttasin vuonna 2007 ja ensimmäiset kansallisetkilpailuni vuonna 2010. Minulla on vuosien varrella ollut monia erilaisia poneja ja hevosia pitkä aikaisesti ratsastettavana. Lisäksi olen ratsuttanut myös nuoria hevosia, aivan satulaan laitosta asti.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti