12. huhtikuuta 2016

Hevoset 2016- messut

Heippa!

Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna eli reilu viikko sitten oli Tampereen hevosmessut. Lauantaina olimme hyppäämässä vain junioriluokan ja kävin pikaisesti Hämeen alueen alueranking- palkitsemisessa, jonka jälkeen lähdimme kotiin.

Mukana tosiaan oli Evita ja Tobima, ja luokka oli Hankkija Junior Trophy 120cm (A.2.0). Luokka oli samalla myös team Eurohorsesin Criollo juniorisarjaa.
Kisa-areena oli tänä vuonna isompi kuin aikaisemmin joten se oli todella hyvä juttu. Verkka oli melko pieni ja ahdas, mutta sen pystyi jo ennalta aavistamaankin, koska tilaa on rajoitetusti. Sen vuoksi päätimme heti ilmoittautuessa että en mene Tobimalla sunnuntaina hyppäämään 130cm:ää, kun sillä on todella vaikea verkata ahtaassa (kuumenee ja alkaa hyppäämään vain ylöspäin).




Molemmat hepat hyppäsivät hyvin. Evita oli melko jännittynyt, mutta parempi ratsastaa kuin viime vuonna. Itse yritin olla liian näppärä yhdessä kohdassa, koska kyseessä oli aikaluokka, mutta tällä kertaa hevonen ei ollutkaan aivan mukana ajatuksessani ja tajusin itsekkin jo askel ennen ponnistusta että ei tule onnistumaan. Oikeastaan siis pysäytin Evitan itse, sillä jos se olisi hypännyt, olisi se hypännyt aivan viereisen esteen tolppaa päin. Lisäksi ajasta yksi virhe, mutta näin tällä kertaa. Jossain muussa paikassa olisi varmasti onnistunutkin tuo suunnitelma, mutta nyt kun hevonen oli hieman jäässä ja katseli niin ei reagoinut niin nopeasti kuin olisi tarvinnut.
Tobima sen sijaan oli yllättävän rento ja normaali ratsastaa, vaikka se yleensä jännittyy kun yleisö on noin lähellä. Tobima hyppäsi todella hyvin ja oli tekemässä hyvää, nopeaa nolla rataa, mutta itse huokaisin hieman liian aikaisin ennen viimeistä estettä, joten viimeisen okserin etupuomi alas. Sijoituimme silti 2. sillä luokassa tuli vain yksi nolla rata. Aina pitäisi muistaa ratsastaa myös se viimeinen este!



Sunnuntaina olimme messuilla vain "turisteina". Mukaan tarttui muutama ohut tallitoppaloimi ja heppojen "irtokarkkeja".

Huomenna meillä on maajoukkuevalmennus Ypäjällä. Pääsemme hyppäämään rataa ulkokentälle ja samalla treenaamaan myös pitkää vettä. Viikonloppuna on kisat myös Ypäjällä. Viikonloppuna mukaan lähtee Evita, Tobima ja Fresco.

Kuvat Laukaan kisoista ©Silja Leivonen

~ Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti